Yksi lensi yli käenpesän - Ken Kesey
Kirja | Elokuva
Ken Keseyn romaani "Yksi lensi yli käenpesän" on 1962 vuonna julkaistu satiiri aikansa mielisairaalasta. Juoni etenee vankilasta laitokseen tuodun McMurphyn aiheuttamien kommelluksien mukaan. McMurphyä voidaan pitää päähenkilönä. Luin kirjan ensin ja sen jälkeen katsoin vuonna 1975 julkaistun elokuvan teoksesta.
Mielenkiintoisin ero mielestäni kirjassa ja elokuvassa on se, että romaanissa kertojana toimii yksi mielisairaalan potilaista, Päälikkö. Häntä luullaan mykäksi ja kuuroksi, vaikka hän ei oikeasti ole. Se, että päähenkilö ja kertoja ovat eri hahmot, toi minusta Ken Keseyn romaaniin ainutlaatuisen ulottuvuuden. Elokuvassa ei ole kertojaa, joten Päälikköä voidaan pitää lähes saman arvoisena kuin ketä tahansa sivuhenkilöä. Loppu, jossa Päälikkö karkaa laitoksesta, tuntui minusta hätkäyttävämmältä kirjassa kuin elokuvassa, sillä romaanin aikana lukija oppii tuntemaan Päälikön ajattelutavan ja muodostaa jonkin näköisen tunnesiteen häneen.
Elokuva alkaa, kun McMurphy tuodaan laitokseen. Tämä eroaa kirjasta, jonka alku oli vahvasti miljöön kuvausta. Romaanin alku antoi lukijalle kuvan laitoksesta, joten kun McMurphy saapuu, on lukijalla mahdollisuus päätellä, miten hän tulee sopeutumaan paikkaan. Elokuvassa mielikuva mielisairaalasta rakentuu juonen myötä.
Ken Kesleyn teoksen teemaa voidaan pitää mielisairaaloiden epäinhimillisyyttä. Romaani onkin noussut klassikoksi, sillä teos on yksi ensimmäinen, joka tuo ilmi laitosten sairaan toiminnan. Vaikka teema pysyy kirjassa ja elokuvassa samana, erona on kuitenkin, kuinka riipaisevasti vääryys tulee ilmi. Esimerkiksi romaanissa kerrotaan suoraan, että McMurphylle tehdään lobotomia. Vastaleikatun McMurphyn olematonta persoonaa ihmetellään osastolla. Potilaiden dialogi tuo ilmi lobotomian vaikutukset. Elokuvassa taas lobotomia on vain pääteltävissä McMurphyn otsalla olevasta arvesta ja elottomuudesta, mutta toimenpidettä ei nimetä, eikä muut kuin Päälikkö saa tietää siitä.
Lisäksi romaanissa tulee huomattavan paremmin ilmi laitoksen henkilökunnan toimet. Tämä on oletettavaa, sillä elokuvasta on jätetty tiettyjä kohtauksia pois teoksen pituuden takia. Romaanissa lukija helposti asettuu vastaan henkilökuntaa, sillä heitä kuvataan vain Päälikön näkökulmasta. Esimerkiksi elokuvassa henkilökunnan tapa nöyryyttää potilaita näkyy aidosti vasta elokuvan lopussa, kun selviää, että osastolla on pidetty erään yön aikana juhlat. Toisaalta romaanissa henkilökunnan läsnäolo ja kurittaminen on läpi kirjan havaittavissa.
Eroista huolimatta elokuva oli minusta toteutettu hienosti. Alkuperäiselle juonelle olennaiset kohtaukset olivat havaittavissa elokuvassa ja henkilöhahmot olivat täysin tunnistettavissa kirjan perusteella. Tietyt dialogikohtaukset olivat täsmälleen samat kuin kirjassa, mikä oli ilahduttavaa huomata. Romaanista välittyy mielestäni laitosten tominnan traagisuus paremmin kuin elokuvasta, mutta huumorin taso on jopa paremmin elokuvassa toteutettu, onhan se tarkoitettu ehkä enemmän viihteeksi.