Kirjasta:

Mihin täällä voi mennä on novellikokoelma erilaisista lähtökohdista tulevista suomalaisista. Järvikallas antaa mahdollisuuden lukijalle kurkistaa toisten elämiin, mutta vain noin kymmenisen sivun verran. Henkilöt novelleissa eroavat mm. iältään ja sukupuoleltaan mutta kaikkia henkilöitä yhdistää oman elämän haasteet ja muutos, joka on seurausta novellikatkelman tarinasta. Kaikki katkelmat jäävät auki lukijan tulkittaviksi, mikä tekeekin kokoelmasta niin mielenkiintoisen. 

Itse pidin teoksesta erittäin paljon. Novellikokoelma kiteyttää erinomaisesti ihmisen roolin yhteiskunnassa, oli asema mikä tahansa. Erityisesti katkelmat "VAATTEET", "PUHELU", "KOIRAT" ja "YKSITYINEN ALUE" jäivät mieleeni lukemisen jälkeen. Koen, että samaistun näihin kaikkiin päähenkilöihin jollakin tavalla. Mielenkiintoista olisi lukea teos joskus myöhemmin elämässäni ja katsoa silloin, mitkä tarinat korostuvat.

Lyhyehkö analyysi novellista "Vaatteet":

Olennaista on huomioida otsikko. Vaatteet ovat teoksen motiivi, ja se huomataan läpi tekstin, kun päähenkilö alussa heittää kotoaan vaatteet säkissä pois, sitten huomaa samaiset vaatteet naapurinsa yllä ja lankeaa tietynlaiseen pakkomielteeseen seurata vaatteiden käyttöä. Lukijalle ei suoraan kerrota kenen vaatteet ovat eikä, minkälainen suhde päähenkilöllä vaatteisiin on. Ainoa ensikätinen tieto on, että päähenkilö oli valinnut suuren osan vaatteista.

Voisi päätellä, että vaatteet ovat kuuluneet päähenkilön entiselle mieskumppanille, sillä novellin alussa kerrotaan, että vaatteet ovat istuneet kaapissa kolmetoista kuukautta. Päähenkilö on selvästi kiintynyt vaattesiin, tai ehkä enemmänkin ihmiseen, joka vaatteita on aikanaan pitänyt. Voisi ajatella, että päähenkilö surutyönä heittää vaatteet roskiin jättääkseen taakse aran muiston. Hän ei kuitenkaan saa mielenrauhaa, sillä yläkerran naapuri, joka säkin on löytänyt, pitää päällään vaatteita tehden vaatteita pitäneen henkilön jälleen eläväksi. Novellin lopussa päähenkilöltä kysytään, onko vaattet hänen miehensä ja onko tämä kuollut, mutta kysymyksiin ei saada vastauksia. 

Novellista välittyy irti päästämisen vaikeus, mitä voidaankin tulkita teemaksi. Jo tieto siitä, että vaatteet ovat olleet kaapissa yli vuoden kertoo, että päähenkilö kokee haastetta käsitellä mitä ikinä hänellä elämässään onkaan meneillä. Päähenkilö pyrkii jopa hukuttamaan tunteitaan alkoholiin. Juopuneena hän yrittää halata tuttuja vaatteita pitävää naapuriaan ehkä siinä uskossa, että tämä on joku toinen. Lopulta päähenkilö menee pyytämään, jopa vaatimaan, vaatteet takaisin. Tämän onnistumatta päähenkilö muuttuu fyysisesti aggressiiviseksi, mistä voidaan tehdä päätelmä, että tunteiden käsittely on päähenkilölle niin hankalaa, että lopulta kaikki tunteet purkautuvat vihana. 

Novellissa on minäkertoja, mikä auttaa sulkeutuneen oloisen päähenkilön ymmärtämistä. Tekstin tyyli on hyvin toteava ja virkkeet ovat pääsääntöisesti lyhyitä, mikä antaa päähenkilöstä väsyneen ja jopa masentuneen kuvan. Teksti etenee kronologisesti tehden kerronnasta hieman päiväkirjamaisen. Teoksessa on myös dialogia, mikä värittää tekstiä ja tuo syvyyttä kertomukseen. 

Tarina etenee loogisesti ja juoni kehittyy kliimaksiin, johon novelli loppuu. Draaman kaaren äkillinen tyssäys jättää lukijan täyteen kysymyksiä. Auki jätetty lopetus onkin se, mikä antaa lukijalle varaa päättää, mitä novellin henkilöille oikein tapahtuu käännekohdan jälkeen. Tämä haastaa lukijaa pohtimaan teemaa ja tarinan syvällistä sanomaa ehkä enemmän kuin valmiiksi kirjoitettu lopetus.