Lukuvinkki:

Ihmisen teot kertoo 1980-luvun mielenosoituksista hallintoa vastaan Etelä-Korean Gwangju kaupungissa. Romaani kulkee kronologisesti mielenosoitusten alukuhetkestä nykyhetkeen eri ihmisten kautta. 

Sykähdyttävä romaani on yksi, joka kaikkien tulisi lukea. Kirjan myötä lukija pääsee erittäin lähelle menetystä, toivoa ja sydänsurua tekstin avulla.

Kirjasta:

Jos haluat mahdollisesti lukea kirjan suosittelen, että jätät seuraavan teksin lukematta

Romaani akaa, kun nuori poika, Dong-ho, etsii ystäväänsä mielenosoituksessa kuolleiden seasta. Hän ei onnistu löytämään ystäväänsä, mutta päättää ryhtyä vapaaehtoiseksi vainajien järjestelemisessä liikuntasalissa. Uniikin säväyksen ensimmäiseen lukuun tuo kerronta toisessa persoonassa, kun lukija asetetaan vainajien keskelle liikuntasaliin.

Hätkähdyttävin osuus henkilökohtaisesti olikin jo kirjan seuraavaassa luvussa, kun Dong-hon etsimän ystävän henki saa äänen ruumiskasasta. Kirjailija Kang ei säästele karuja adjektiiveja kuvaillessaan kuoleman ilmettä. Lukiessani mietin kovasti, miten ihmiset voivat menettää empatiakykynsä siihen pisteeseen, että pystyvät ilme värähtämättä polttamaan kasan nuoria, surmattuja mielenosoittajia. 

Luku luvulta eri henkilöt tuovat näkökulmansa esille eri ajankohtina: kustannustoimittaja 1985, vanki 1990, tehtaantyttö 2002, Dong-hon äiti 2010 ja viimeisenä henkilö, joka kuvastaa itse kirjailijaa 2013. Kaikilla on omat traumansa, eikä arvet mielenosoituksista parane, vaikka vuodet vierivät. 

Oli mielenkiintoista seurata henkilöiden tapoja unohtaa tai hoitaa menneisyyden haavoja. Osa pyrki hukuttamaan muistonsa alkoholiin, kun taas esimerkiksi Dong-hon äiti janosi kostoa hallitukselle lopulta surmatulle pojalleen. Julma totuus on kuitenkin se, että monet niin kammottavia traumoja kokeneet eivät pääse niistä yli; ne jäävät mieleen, vaikka kuinka käsittelisi tapahtunutta.

Han Kang ei kirjassaan oikeastaan ota kantaa poliittiseen tilanteeseen. Esimerkiksi hallintoa hän ei suoraan kritisoi. Romaani on minusta kirjoitettu tuodakseen ihmiset lähemmäs toisiaan, jotta huomaisimme, kuinka paljon tuskaa saamme aikaseksi toisillemme. Loppujen lopuksi me ihmiset olemme kaikki samaa lajia.